14.09.2023 | Ajankohtaista

Toni Juuti – California Dreamin’

Huippuyksikön tutkija Toni Juuti kertoo vuoden vierailustaan UCLA Berkeleyssä.

Vietin lukuvuoden 2022–2023 vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Nyt kun olen ollut jo muutaman viikon Suomessa, on paikallaan vetää hieman ajatuksia yhteen.

Työnteko Berkeleyssä oli kovin erilaista kuin Suomessa. Aamurutiininani oli vastailla sähköposteihin, minkä jälkeen tuo tutkimustyön keskeyttäjä oli tyypillisesti vaiti koko päivän. Usein kuuden tai seitsemän maissa juttelin työpäiväänsä paketoivien suomalaiskollegojen kanssa kymmenen tunnin aikaeron taakse. Minulla ei ollut pääsyä tutkimushankkeissamme hyödynnettäviin rekisteriaineistoihin, joten vastuu aineistotyöstä jäi Suomessa työskentelevien (osin selvästi ylikoulutettujen) tutkimusavustajien harteille: ”Herra professori, ajakaa regressioita!”

Muuttokuormaa liikuttelemassa

Kirjoittamista ja lukemista eivät säännöt suitsineet, mutta vierailuani leimasi silti ennen muuta muiden tutkijoiden tapaaminen seminaareissa ja kahden kesken. Tykkäsin paljon tästä painotuksesta! Tapaamisia oli tyypillisesti helppo saada järjestettyä ja pääsin esiintymään kolmessa eri seminaarissa. Vaikka olin saanut Berkeleyn tyyppien avoimuudesta vihiä jo etukäteen, yllätyin positiivisesti kiinnostuksesta tutkimushankkeitamme kohtaan. Kiitos kuulunee suurelta osin hienoille suomalaisille aineistoille ja latua raivanneille aiemmille suomalaisvieraille.

Berkeleyn sijainti eloisan, joskin viime vuosina hiljentyneen, suurkaupungin ja uskomattoman luonnon läheisyydessä tuntui usein uskomattomalta. Sen sijaan, että listaisin lähistön rannat ja Yosemiten vesiputoukset, maalaan yhden mahdollisen tavan viettää viikonlopun. Perjantaina töiden jälkeen olisi voinut suunnata NBA-liigaa viime vuosina hallinneen joukkueen ottelun kautta nauttimaan San Franciscon sykkeestä. Lauantaiaamuna olisi puolestaan voinut käydä aamulla surffaamassa, minkä jälkeen olisi ehtinyt mainiosti laskettelemaan Tahoe-järvelle kahden kilometrin korkeuteen. Afterskin ja vuoristoilmassa hyvin nukutun yön jälkeen sunnuntain paluumatkalla olisi voinut poiketa Napa Valleyn viinialueille. Edellä kuvattu viikonloppu on tosin mahdollinen vain joillekin: esimerkiksi yksi hissinousu Heavenly-laskettelukeskuksessa Tahoella vie pankkitililtä 96 taalaa. Aika moni alueella asuva joutui lasketteluvälineiden sijaan miettimään minkä moottoritiesillan alle vie ostoskärrynsä seuraavana yönä.

Kuva UCLA:n jatko-opiskelijoiden ja tutkijatohtoreiden lakkoilusta paremman palkan toivossa marras-joulukuussa 2022.
Jatko-opiskelijat ja tutkijatohtorit lakkoilivat paremman palkan
toivossa marras-joulukuussa 2022

Vierailu oli ammatillisesti antoisa, mutta toki päällimmäisenä mielessä on perheen kanssa koettu seikkailu. Onneksi kaikki sujui ilman suurempia yllätyksiä tai tutustumisia paikalliseen terveydenhuoltojärjestelmään. Olimme myös onnekkaita löytäessämme sisäpihaamme jakavat vuokranantajat, jotka halusivat tutustua meihin. Kävimme liki viikoittain kertomassa heidän vierailleen, kuinka meille maksetaan yliopistossa opiskelusta eikä ambulanssiin astuminen ilman soveltuvaa vakuutusta vie velkavankeuteen.

Kuva Toni Juutista. Kuvan vieressä on seuraava Toni Juutista kertova teksti:
Toni Juuti
Tutkija Laboressa, VATT:lla ja Tampereen yliopistolla.
Vietti lukuvuoden 2022–2023 vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä.
Väitteli Jyväskylän yliopistosta syyskuussa 2021, aiheena tuloerojen ja talouskasvun välinen yhteys.
Tutkii mm. yrittäjyyttä, suomalaista työehtosopimusjärjestelmää, tuloliikkuvuutta ja tulo- ja varallisuuserojen mittaamista.
Kotoisin Pieksämäeltä, mutta asuu perheineen Espoossa.
Harrastaa jalkapalloa, tennistä ja hiihtoa.

Kuvat

  • Muuttokuorma sekä jatko-opiskelijoiden ja tutkijatohtorien lakko: Toni Juutin kotialbumi
  • Toni Juutin profiili: Veikko Somerpuro

Avainsanat: