Taloutta, ihmisluontoa ja verotutkimusta Ihana raha -seminaarissa 26.10.2023

Seminaarin alussa Tampereen Työväen Teatterin Saituri -Ihana raha -näytelmän kohtaus johdatti seminaariväen pohtimaan, kuinka raha ratkaisee kaiken ja pilaa kaiken. – Ahneus on moraalia korruptoiva voima, arvioi Molière 375 vuotta sitten. Loistavat arvostelut saaneessa TTT:n näytelmässä neljä sijoittajan mielenlaadulla varustettua menestyjää seuraa Saiturin tarinaa samalla kun he pelaavat sulkapalloa ja kertovat toisilleen, miten talous oikeasti toimii, miten rikastutaan ja miten Suomessa verot kannattaa minimoida. Näytelmä yhdistää faktaa ja fiktiota.

Seminaarissa huippuasiantuntijat pohtivat tieteen näkökulmasta verotuksen ja oikeudenmukaisuuden teemoja sekä rahan ja taloudellisen päätöksenteon merkitystä yhteiskunnassamme.

Tiedettä ja taidettava yhdistävän tilaisuuden toteuttivat Verotutkimuksen huippuyksikkö Tampereen yliopiston johdolla sekä Tampereen Työväen Teatteri. Kaikille avoimeen tilaisuuteen osallistui n. 100 henkeä.

Näytelmäkohtauksessa Saituri Harpagon (Auvo Vihro, kesk.) ja lapsensa Élise (Inke Koskinen) ja Valère (Juha-Matti Koskela)

Terhi Ravaska kysyi jo esityksensä otsikossa, auttaako verotus rikastumaan. Julkisen sektorin toimet – kuten hyvinvointipalveluiden ja sosiaaliturvan rahoittaminen progressiivisella verotuksella – tasaavat voimakkaasti tuloeroja. Vaikka meillä Suomessa on maailman parasta rekisteriaineistoa ihmisten tuloista, meillä ei kuitenkaan ole kovin selvää käsitystä siitä, miten tulot oikeasti jakautuvat – ketkä on rikkaita ja ketkä huonommin toimeentulevia. Varsinkin varallisuustiedot ovat puutteellisia, mutta juuri näitä tietoja verotutkimuksen huippuyksikön tutkijat koostavat isossa aineistonkeruuprojektissa. Vahvasti mediassa esillä olevat tulotiedot, jotka veropäivänä vuosittain julkistetaan, eivät kerro täyttä totuutta, sillä niistä puuttuu merkittäviä tuloeriä, esimerkiksi yritysten omistajille kertyvät tulot, jotka jäävät yrityksiin.

Terhi Ravaskan esityksessä havainnollistettiin, että tämänkaltaisten asioiden huomioiminen voi muuttaa käsitystä tulojen jakautumisesta ja siitä, kuinka kireää verotus oikeastaan on eri tulotasoilla. Vasta kun on muodostettu luotettava kokonaiskuva tulojen jakautumisesta, voidaan arvioida veropolitiikan vaikutusta erilaisiin ihmisiin tai miten verotus muuttaa kannusteita ansaita tuloja ja varallisuutta. Jälkimmäinen kysymys on vähintään yhtä tärkeä kuin tulonajako, sillä verojärjestelmän täytyy kannustaa vaurauden rakentamiseen, jotta meillä on mahdollisimman iso hyvinvoinnin kakku.

Taloustieteen tutkijat ottavat harvoin kantaa, millaiseen tulonjakoon halutaan pyrkiä.  Tutkimus voi kertoa, miten päästään annettuun tavoitteeseen – tiettyyn tulonjakoon – mutta tavoitteen asetanta tapahtuu poliittisessa prosessissa, jonka heijastaa näkemystä yhteiskunnassa vallitsevista arvoista.

Hanna Kuuselan valaisi puheenvuorossaan ”Onko oikein olla rikas?” vaurastumiseen ja rikastumiseen liittyvien arvojen kehittymistä yhteiskunnassa. Kuuselan laajassa media-analyysissa tarkasteltiin, miten käsitykset rikkaudesta ja sen hyväksyttävyydestä ovat muuttuneet 1980-luvulta 2020-luvulle. Siinä missä 1980-luvulla vaurastumisesta käsiteltiin mediassa kollektiivisena ilmiönä, joka koskee lähinnä valtioita tai yrityksiä, kuva on muuttunut voimakkaasti erityisesti 2000-luvulla. Tarkasteltaessa suomalaisten käytettävissä olevien reaalisten keskitulojen kehitystä tai nettovarallisuutta eri tuloluokissa, havaitaan suurituloisten ja vauraiden irtiotto 1990-luvulla, mikä heijastuu myös median välittämässä kuvassa. Talouslehdissä alettiin nostaa esille yksittäisten henkilöiden rikastumistarinoita, ja kehotettiin suomalaisia tekemään samoin: sijoittamaan ja vaurastumaan. Vähitellen talouslehdissä on vahvistunut omistamisen ihannointi ja myös näkemys siitä, että keskittynyt omistaminen on hyväksi yrityksille ja yhteiskunnalle. Kuusela painotti, että suurituloisimmat tienaavat omistamalla eli pääomatuloilla, ei niinkään palkka- tai yrittäjätuloilla. Onkin poliittinen kysymys, halutaanko tätä talouslehtien vahvasti esille tuomaa arvomaailmaa vahvistaa edelleen.

Sixten Korkman luotasi syvällisesti ahneuden historiaa kuolemansynnistä alkaen. Ahneuteen on historiassa usein suhtauduttu kielteisesti, koska se voi aiheuttaa ristiriitaa yksityisen ja yleisen edun välille, ja koska ahneus tähtää eriarvoisuuteen hyödykkeiden tai varallisuuden jakautumisessa. Yhteiskunnan arvomaailma ja asenne itsekkyyteen ovat kuitenkin vaihdelleet varsin merkittävästi parin viimeksi kuluneen vuosituhannen aikana. Korkman muistutti, että on suosittu, mutta harhainen käsitys, että Adam Smith olisi ollut kapitalismin profeetta ja hänen teoksensa Kansojen varallisuus sen Raamattu. Itse asiassa yhteiskunnallisissa kysymyksissä Smith ei puoltanut itsekkyyttä vaan katsoi, että inhimillisyys, oikeus, anteliaisuus ja yhteisöllinen asenne ovat muille hyödyllisiä ominaisuuksia.

Korkman ajatukset kollektiivisesta ahneudesta ja moraalista herättelivät pohtimaan, miten hyvin demokratia toimii ja miten poliittinen prosessi onnistuu lopulta ottamaan huomioon eri kansanosien etuja. Entä rikastuminen verojärjestelmän aukkokohtia hyödyntämällä: onko esim. verosuunnittelu ja verojärjestelmän aukkokohtien hyväksikäyttö väärin? Tämä ei ole yksilön vaan järjestelmän ongelma: meidän ei tarvitse moralisoida yksilöiden toimintaa vaan yhteiskuntapolitiikkaa tehdessä tulee ottaa huomioon, miten ihmiset reagoivat kannusteisiin. Tutkimustiedon avulla tulee rakentaa järjestelmä, joka ei anna ihmisille sellaisia kannusteita, jotka aiheuttavat ei-toivottavaa käyttäytymistä. Jos järjestelmä ohjaa ihmisiä väärään suuntaan, sitä pitää muuttaa. Tämä pätee myös verojärjestelmään.

Entä jos ihmiset ei reagoikaan taloudellisiin kannusteisiin niin kuin perinteisesti on ajateltu – entä jos raha ei ratkaisekaan? Tuomas Kosonen toi esitelmässään näitä tilanteita esiin. Hän totesi, että enemmän materiaalista hyvinvointia on yhteydessä keskimäärin suurempaan onnellisuuteen, erityisesti kun lähtötaso on vaatimaton, mutta silti ihmisten toiminta ei aina ole rahan määrän maksimointia. Myös muut tekijät usein selittävät ihmisten päätöksentekoa. Hän totesi, että on myös viitteitä siitä, että ihmiset eivät aina osaa toimia niin, että he saisivat suurimman mahdollisen rahamäärän.

Tarkoittaako se, että täytyy nostaa kädet pystyyn hyvän yhteiskuntapolitiikan suunnittelun osalta, jos ihmiset kuitenkin toimivat miten sattuu? Ei. Taloustiede ei enää pitkään aikaan ole ollut niin yksisilmäistä, että oletettaisiin ihmisten olevan täysin itsekkäitä tai täydellisiä laskukoneita. Tutkimuksen avulla saadaan lisää tietoa siitä, miten ihmiset oikeasti tekevät taloudellisia päätöksiä, ja silloin ihmisten psykologiaa voidaan ottaa paremmin huomioon myös yhteiskuntapolitiikan suunnittelussa.

Seminaarin ja näytelmän markkinoinnissa kysyttiin, ratkaiseeko raha kaiken vai pilaako raha kaiken. Verotutkimuksen huippuyksikön johtaja Kaisa Kotakorpi summasi päivän lopuksi päivän annin pohjalta ajatuksia kysymyksen tiimoilta:

Raha ja ahneus eivät pilaa kaikkea: ihmisten kannusteet vaurastua on hyvä asia, jotta yhteiskunnassa on mahdollisimman iso kakku jaettavana. Toisaalta omaneduntavoittelu ei kuitenkaan myöskään ratkaise kaikkea: se ei tuo ratkaisua merkittäviin yhteiskunnallisiin haasteisiin, kuten ilmastonmuutokseen tai eriarvoisuuden kasvuun. Aina ihmisiä ei raha edes kiinnosta.

Hyvä uutinen on, että verojärjestelmätutkimus voi tuottaa tietoa ja ratkaista, miten julkisen sektorin järjestelmät rakennetaan niin, että kannusteet säilyvät hyvinä ja tulonjako on yhteiskunnan arvojen mukainen. Analyysissa voidaan ottaa kiinnostavalla tavalla huomioon myös ihmisten psykologia ja tarjota uutta tietoa yhteiskuntapolitiikan suunnittelun tueksi.

‒ Täytyy myöntää, että alussa jännitti, miten saamme tieteellisen ja objektiivisen tutkimuksen sopimaan yhteen Saiturin teemojen kanssa, totesi Kaisa Kotakorpi seminaarin päätteeksi. ‒ Me taloustieteen tutkijat käytämme harvoin senkaltaisia termejä kuten moraali ja ahneus, sillä useimmiten vältämme ottamasta voimakkaasti kantaa muutoin kuin vahvasti tutkimustuloksiin nojaten. Tämä projekti on haastanut meitä kaikkia pohtimaan näitä teemoja, mikä ei lopulta tuntunutkaan vaaralliselta, vaan inspiroivalta, hän pohti.