08.02.2023 |
Ajankohtaista
Huippuyksikön väitöskirjatutkija Sami Jysmä kertoo vuoden vierailustaan Harvardissa.
Nytkö täällä vihdoin ollaan? Tämä ajatus kellui taustalla muutamana ensimmäisenä viikkona, kun olimme vaimon ja lapsen kanssa päässeet asettumaan Cambridgeen Massachusettsiin. Aloitin vuoden vierailun Harvardin yliopistolla mutta aloittaminen oli useampaan kertaan lykkääntynyt koronarajoitusten vuoksi. Pakenimme Helsingin suurlähetystön ruuhkia Pariisiin, jotta saimme viisumihaastattelut hoidettua ja puolentoista vuoden epävarmuuden, odottelun ja useamman lähdön siirtymisen jälkeen saavuimme Bostonin seudulle. Samaan paikkaan saapuu jatkuvana virtana muitakin ihmisiä ympäri maailmaa opiskelemaan ja tekemään tutkimusta, sillä siellä sijaitsee useiden muiden yliopistojen lisäksi kaksi maailman parhaimmistoon kuuluvaa: Harvard ja MIT. Ympäristö on siis varsin kansainvälinen.
Myös taloustiede on kansainvälistä – tosin usein tuntuu siltä, että kansainvälisyys tarkoittaa tässä kohtaa lähinnä Yhdysvaltain suhdetta muuhun maailmaan. Neljä viidestä taloustieteen merkittävimmästä journaalista on amerikkalaisyliopistojen professorien päätoimittamia. Väittelijöiden julkaisumenestyksen perusteella arvioituna yhdeksän kymmenestä parhaimmasta taloustieteen laitoksesta sijaitsee Yhdysvalloissa. Kuitenkin esimerkiksi edellä mainituista päätoimittajista kolme neljäsosaa on syntynyt muualla maailmassa, ja suuri osa amerikkalaisten huippuyliopistojen jatko-opiskelijoista on muualta kotoisin. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että niin suomalaiset taloustieteen jatko-opiskelijat kuin meritoituneemmatkin tutkijat suuntaavat mielellään vierailuille Yhdysvaltoihin; jos taloustieteen eturintama sijaitsee fyysisesti jossain, se taitaa olla jaettuna Yhdysvaltain rannikoille.
Omat kokemukseni vuoden ajalta vahvistivat tätä mielikuvaa entisestään. Oman tutkimuksen kannalta relevantteja laadukkaita taloustieteellisiä seminaareja oli monta kertaa viikossa ja joskus päällekkäinkin. Kurssien luennoitsijat olivat oman erityisalansa parhaimmistoa ja innoissaan opettamastaan. Näiltä kiireisiltä professoreilta riitti myös aina johonkin väliin aikaa jutella tutkimuksesta satunnaisen suomalaisvierailijan kanssa.
”Rohkeasti vain kartan valkoisia läikkiä kohti.”
Vuoteen mahtui taloustieteen lisäksi paljon muutakin. Ensimmäisessä asunnossa lyijymaali lohkeili seiniltä. Päivähoidosta pääsi maksamaan n. 25 000 $ vuodessa. Keväällä lapsi sairastui tyypin 1 diabetekseen ja tutustuimme Yhdysvaltojen terveydenhuoltojärjestelmän raakuuteen. Tuli opittua arvostamaan suomalaisen yhteiskunnan tasaista ja tylsää mutta varmaa arkea. Tuli opittua myös arvostamaan amerikkalaisten ystävällisyyttä ja avoimuutta; lapsen kanssa ulkona kulkiessa kodittomat jakoivat kolmivuotiaan riemun.
Tuli myös opittua paljon enemmän tieteen tekemisestä kuin osasin etukäteen ajatella. Eikä pelkästään taloustieteen substanssista ja alan toiminnasta. Paras oppi koski asennetta: eräs jo nuorena Harvardin täydeksi professoriksi hyväksytty tutkija kertoi, että suurimman osan ajasta hänellä ei ollut hajuakaan, mitä oli tekemässä – eihän tuloksena muuten olisi uutta luovaa tutkimusta. Rohkeasti vain kartan valkoisia läikkiä kohti.