VTM Maarit Olkkola tutkii taloustieteen väitöskirjassaan julkisen terveyspolitiikan vaikutuksia lapsikuolleisuuteen ja inhimillisen pääoman muodostumiseen. Maarit Olkkolan väitöskirja tarkastetaan Aalto-yliopistossa 10.1.2025.
Alkoholilain uudistuksen jälkeen aiempaa vahvempien alkoholituotteiden myynti kaupoissa viisinkertaistui Alkon aiempaan myyntiin nähden. Alkoholin kokonaiskulutus ei kuitenkaan vaikuta lisääntyneen.
Talouden laskusuhdanteet ja yritysten kilpailukyvyn heikkeneminen voivat kuihduttaa kokonaisia toimialoja, mikä aiheuttaa pitkäkestoisia seurauksia niiden työntekijöille. Kauppatieteiden maisteri Sami Remes tutki väitöskirjassaan taloudellisten shokkien vaikutuksia erityisesti työssäkäyvien keskiluokkaisten kotitalouksien näkökulmasta.
Vain pieni osa kaupan alan yrityksistä hyödynsi mahdollisuutta maksaa alle 25-vuotiaille alennettua nuorisopalkkaa, todetaan tuoreessa tutkimuksessa. Tulos kertoo, että vahvat palkkanormit ohjaavat yritysten palkkakäytäntöjä.
Yritysverojen alentaminen kaikilta yrityksiltä ei lisää investointeja tai talouskasvua merkittävästi todetaan VATT:n ja Verotutkimuksen huippuyksikön tutkijoiden tuoreessa kirjoituksessa. Verotulojen menetys myös harvoin täysin kompensoituu talouskasvun kautta.