26.01.2026 |
Tutkimus
Pakollinen kuntien välinen yhteistyö laskee asuntojen arvoa heikentämällä paikallisia julkisia palveluja
Alessandro Soveran tuore tutkimus tarkastelee, kuinka pakollinen kuntien välinen yhteistyö vaikuttaa paikalliseen hyvinvointiin käyttäen asuntomarkkinoita kattavana mittarina sille, kuinka asukkaat arvostavat paikallista hallintoa.
Alessandro Sovera (Tampereen yliopisto, FIT) analysoi tuoreessa tutkimuksessaan Italian vuonna 2010 voimaan astunutta lakiuudistusta, joka velvoitti tietyn asukasluvun alittavia kuntia hoitamaan yhdessä keskeisiä hallinnollisia tehtäviä. Sovera hyödyntää tutkimuksessa asukaslukukynnystä ”fuzzy difference-in-discontinuity” -tutkimusasetelmassa sekä valtakunnallista rekisteriaineistoa estimoidakseen pakollisen yhteistyön kausaalivaikutuksia asuntojen hintoihin, julkisiin palveluihin ja väestön dynamiikkaan.
Yhteistyöhön määrätyt kunnat kokivat merkitsevää ja kestävää laskua kiinteistöjen arvossa. Asuinkiinteistöjen hinnat laskivat noin 4–6 %, kun taas liikekiinteistöjen arvo laski 11–18 %. Nämä vaikutukset ilmaantuvat välittömästi uudistuksen jälkeen ja pysyvät yli ajan, viitaten ennemmin paikallisen vetovoiman pysyvään heikkenemiseen kuin hintojen hetkelliseen sopeutumiseen.
Kiinteistöjen arvon laskua ei selitä muutokset verotuksessa tai asuntojen tarjonnassa. Sen sijaan pakollinen yhteistyö heikentää paikallisia julkisia palveluita. Lastenhoito, katuvalaistus, jätehuolto sekä poliisi- ja kirjastopalvelut heikentyvät uudistuksen jälkeen. Samaan aikaan yleiset kunnalliset kustannukset kasvavat, viitaten siihen, että koordinaatio- ja hallintokulut syrjäyttävät varoja julkisten palveluiden tuotannosta. Asukkaat reagoivat tähän muuttamalla pois. Uudistuksen kohteena olevissa kunnissa väestönkasvu on hitaampaa ja muuttotappio korkeampi, mikä on linjassa sen kanssa, että kotitaloudet ”äänestävät jaloillaan” heikentyvien paikallisten palvelujen vuoksi.
Määräyksen noudattaminen oli rajallista. Vain noin 29 % lakiuudistuksen kohteena olevista kunnista osallistuu kuntien väliseen yhteistyöhön uudistuksen seurauksena. Estimoidut tulokset koskevat siten niitä kuntia, joiden yhteistyöasema muuttui asukaslukukynnyksen vuoksi. Nämä ovat tyypillisesti suurempia, tiheämmin asutettuja ja hallinnollisesti kyvykkäämpiä kuntia kuin pienimmät kunnat, joita politiikkatoimenpiteellä alun perin pyrittiin tukemaan. Jopa tässä ryhmässä pakollinen yhteistyö kuitenkin lisää kustannuksia ja heikentää hyvinvointia.
Tutkimuksen tulokset osoittavat, että pakollinen kuntien välinen yhteistyö voi kääntyä itseään vastaan, kun se määrätään yhdenmukaisesti keskenään erilaisille kunnille. Tehokkuuden aikaansaamisen sijaan uudistus rapautti palvelujen järjestämistä, vähensi asuntovarallisuutta ja lisäsi kannustimia poismuuttoon. Tulokset viittaavat siihen, että paikallisen hallinnon vahvistamisen pitäisi nojata vähemmän pakottavaan yhdistymiseen ja pohjautua enemmän vapaaehtoiseen yhteistyöhön, tekniseen tukeen ja paikallisiin hallinnollisiin olosuhteisiin räätälöityyn kapasiteetin kehittämiseen.
