FIT #11/2026: Mitä Suomen perustulokokeilusta opittiin?

Sosiaaliturvan tavoitteena on turvata toimeentulo odottamattomien tapahtumien varalta, tasata tuloja elinkaaren aikana ja vähentää hyvinvointieroja. Siinä on kuitenkin sisäänrakennettu ristiriita tuen riittävyyden ja etuuksien kannustinvaikutusten välillä. Mitä paremmin etuudet turvaavat toimeentuloa, sitä todennäköisemmin työnteon kannustimet heikkenevät. Länsimaissa tätä ristiriitaa on perinteisesti ratkaistu syyperusteisella ja vastikkeellisella sosiaaliturvalla. Työttömyysetuuksia saadakseen kansalaisen on ilmoittauduttava työnhakijaksi ja täytettävä työnhaulle asetetut ehdot.

Syyperusteisella ja vastikkeellisella sosiaaliturvalla on kuitenkin hintansa. Järjestelmästä tulee helposti monimutkainen ja byrokraattinen, sillä etuuksien ehdot ja keskinäiset riippuvuudet tekevät hakemisesta usein vaikeaselkoista ja viranomaisten on jatkuvasti seurattava ehtojen täyttymistä. Byrokratian lisäksi nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä tuottaa korkeita työllistymisveroasteita, kun eri syistä myönnetyt sosiaalietuudet pienenevät työtulojen kasvaessa. Tämä heikentää työnteon taloudellista houkuttelevuutta erityisesti matalapalkkaisissa töissä.

Uskomukset taloudellisten kannustimien vaikutuksesta ovat vahvoja, mutta niiden todellista merkitystä työttömille on vaikea erottaa muista työttömyyttä selittävistä tekijöistä. Luotettava syy-seuraussuhteen arviointi edellyttää asetelmaa, jossa kahdesta muutoin samanlaisesta ryhmästä vain toisen työllistymiskannustimet muuttuvat työttömyyden riskitekijöistä riippumatta. Uskottavin tapa vertailun tekemiseen on valita muutoksen kokeva ryhmä satunnaistamalla.  

Suomessa vuosina 2017–18 toteutettu perustulokokeilu oli kunnianhimoinen hanke, jonka tavoitteena oli selvittää vastikkeettoman sosiaalietuuden vaikutuksia työllistymiseen mahdollisimman luotettavalla tutkimusasetelmalla. Kokeilu oli kansainvälisesti merkittävä, sillä se oli ensimmäinen laaja, koko maan kattava sosiaaliturvakokeilu, jossa vaikutusten arviointi perustui satunnaistamiseen. Kokeiltu malli erosi puhtaasta perustulosta kohdentuen rajattuun väestön osaan. Lisäksi tuloverotus säilyi muuttumattomana, joten malli olisi ollut kalleutensa vuoksi epärealistinen laajemmin toteutettavaksi. Kokeilun avulla pystyttiin kuitenkin testaamaan luotettavasti, tuottaako työllistymiskannustimien parantaminen sekä byrokratian esteiden ja tulosovittelun poistaminen merkittäviä työllisyysvaikutuksia.

Kokeilussa 2 000 Kelan työttömyysetuutta marraskuussa 2016 saaneelle henkilölle maksettiin kahden vuoden ajan vastikkeeton ja veroton 560 euron kuukausittainen perustulo. Kokoaikaisten työttömien osalta perustulomaksu vastasi verojen jälkeistä työttömyysetuutta. Työtulot eivät kuitenkaan vaikuttaneet perustulomaksuihin kuten työttömyysetuuteen, mikä paransi voimakkaasti työnteon kannustimia. Työllistymisveroasteet laskivat suurimmillaan yli 20 prosenttiyksiköllä. Tämä tarkoitti huomattavasti suurempia käteen jääviä työtuloja kuin työttömyysetuutta saaneilla henkilöillä. Lisäksi säännöllinen ja ennakoitava perustulo poisti työttömyysturvan maksatukseen liittyvät epävarmuudet, minkä oletettiin madaltavan kynnystä vastaanottaa epäsäännöllistä tai osa-aikaista työtä.

Seuraavaksi tarkastelemme perustulokokeilun työllisyys- ja terveysvaikutuksia. Tulokset osoittavat koeryhmän työn tarjonnan jouston luultua pienemmäksi sekä mielenterveyden ongelmien lieventyneen. Tämän jälkeen arvioimme kokeilun merkitystä julkistalouden tutkimukselle erityisesti työntarjonnan joustojen näkökulmasta sekä laajemmin satunnaistettuihin koeasetelmiin perustuvien politiikkakokeilujen kannalta. Tässä yhteydessä käsittelemme laajojen satunnaistettujen kenttäkokeiden vaatimia institutionaalisia, lainsäädännöllisiä ja poliittisia edellytyksiä. Lopuksi sijoitamme perustulokokeilun osaksi laajempaa tutkimusmetodologista kehitystä ja pohdimme sen merkitystä satunnaistettujen yhteiskunnallisten kokeiden tienraivaajana.

---

Perustulokokeilun tulokset

Perinteisistä hallinnon pilottihankkeista poiketen perustulokokeilun osallistujat valittiin satunnaisotannalla. Tämä jakaa erilaiset ryhmäeroja aiheuttavat tekijät tasaisesti koe- ja verrokkiryhmien välillä, eikä koeryhmään valikoitunut esimerkiksi muita motivoituneempia, terveempiä tai muutoin helpommin työllistyviä henkilöitä. Koska tutkimusryhmät ovat suoraan vertailukelpoisia, tutkimusasetelma mahdollistaa uskottavat kausaalianalyysit eli perustulon ja vastemuuttujien välisen syy-seuraussuhteen arvioinnin. Perustulokokeilua onkin hyödynnetty useissa vertaisarvioidussa tutkimuksessa.

Työmarkkinavaikutukset

Perustulokokeilun ensisijainen tavoite oli työllisyysvaikutusten arvioiminen. Verho ym. (2022) selvittivät aluksi mikrosimulaatiomallilla kokeilun aiheuttamat muutokset työllistymisen rahallisissa kannustimissa. Perustulon kannustinvaikutukset olivat huomattavan suuret. Esimerkiksi 2000 € palkkatasolla ns. työllistymisveroaste laski keskimäärin 65,5 prosentista 42,5 prosenttiin. Tämä tarkoitti 67 prosentin nousua työllistymisen jälkeisissä käteen jäävissä tuloissa, joka on moninkertainen tyypillisiin sosiaaliturvamuutoksiin verrattuna. Työllisyyden voitiin siten odottaa parantuvan tilastollisesti havaittavasti, vaikka kohderyhmä reagoisi vähemmän, kuin mitä tyypillisten työhön osallistumisjoustojen (0.3) perusteella voitiin odottaa.

Kokeilun keskeiset työllisyysvaikutukset ilmenevät kuviosta 1, jonka alimmat pistesarjat esittävät koe- ja verrokkiryhmien työllisyysosuudet kuukausittain ajanjaksolla 2016–2019. Ensimmäisenä kokeiluvuonna 2017 ryhmien työllisyyskehitys vastaa toisiaan, ja seuraavana vuonna koeryhmän työllisyys on hieman vertailuryhmää parempi. Jälkimmäisen havainnon tulkintaa sotkee kuitenkin vuonna 2018 toteutettu aktiivimalli, joka ei vaikuttanut kokeilun tutkimusasetelmaan, mutta jonka työnhakuehtojen tiukennus osui pääasiassa vain verrokkiryhmään. Kokeilun päätyttyä koeryhmän työllisyys palasi verrokkien tasolle.

Kuvio 1. Työllisyyspäivien ja työttömyysetuutta käyttäneiden osuudet (Verho ym. 2022).

Verho ym. (2022) analysoivat tarkemmin regressiomallilla kokeilun vaikutukset työpäiviin ja ansioihin. Ensimmäisenä kokeiluvuonna työpäivien ja ansiotulojen muutokset paljastuivat kohtalaisen tarkkaan estimoiduiksi nolliksi. Toisena vuonna estimaatit osoittivat tilastollisesti merkitsevää 8,6 prosentin nousua työpäivissä ja ei-merkitsevää palkkatulojen 295 € kasvua.

Kuvion 1 yläosan pistesarjat esittävät Kelan työttömyysturvaa saaneiden osuudet kuukausittain. Kokeilun yhtenä tavoitteena oli korvata työttömyysetuus perustulolla ja vapauttaa koeryhmä etuuden hakemisen byrokratiasta ja velvoitteista. Ero työttömyysetuuden käytössä jäi kuitenkin vain noin 15 prosenttiyksikköön, ja ensimmäisen kokeiluvuoden lopussa edelleen noin puolet koeryhmästä haki etuutta perustulon lisäksi. Valtaosa perustuloa saaneista ei siis halunnut tarttua mahdollisuuteen jättäytyä pois työttömyysetuudelta. Osin tulos voi selittyä Kelan työttömyysetuuksien saajien runsaalla aktivointitoimenpiteille osallistumisella ja niistä saatavilla etuuskorotuksilla ja kulukorvauksilla. Tätä tukee ennakko-odotuksia pienemmäksi osoittautunut lasku aktivointitoimenpiteille osallistumisessa, jonka Verho ym. (2022) arvioivat 11–16 prosentiksi.

Terveysvaikutukset

Tulonsiirrot vaikuttavat työllistymisen rahallisten kannustimien lisäksi kansalaisten hyvinvointiin. Perustulo kasvatti koeryhmän kokonaistuloja keskimäärin 9–11 prosentilla etuusmaksujen ja verotuksen takia. Hämäläinen ym. (2025) hyödynsivät tätä eksogeenista tulomuutosta terveysvaikutuksien tutkimiseen. Terveydentilaa arvioitiin Kelan reseptirekisterin ja THL:n ylläpitämän valtakunnallisen hoitoilmoitusrekisterin (Hilmo) avulla.

Tulosten perusteella kokeilu ei aiheuttanut merkittäviä muutoksia reseptilääkkeiden pääluokissa lukuun ottamatta hermostoon vaikuttavia lääkkeitä (N), jotka koostuvat lähinnä psyykenlääkkeistä. Näiden käytössä tapahtuneet muutokset ilmenevät kuviosta 2, joka esittää vuorokausiannosten indeksin koe- ja verrokkiryhmissä neljännesvuosittain ajanjaksolla 2016–2019.

Kuvio 2. Psyykenlääkkeiden käytön indeksi koe- ja verrokkiryhmissä (Hämäläinen ym. 2025).

Kuviossa verrokkiryhmän psyykenlääkkeiden käyttö kasvaa tasaisesti koko ajanjaksolla, mikä on yleismaailmallinen ilmiö korkean tulotason maissa. Taloudellisen tilanteen parantumisen seurauksena vastaavaa nousua ei havaita koeryhmässä, ja ryhmien välille muodostuu kymmenen prosenttiyksikön ero puolen vuoden jälkeen. Ero säilyy aina kokeilun loppuun ja laajenee jälleen viimeisenä tarkasteluvuotena. Tilastollinen analyysi paljastaa koeryhmän käyttäneen tarkasteluajanjaksolla 2017–2019 keskimäärin 19,8 annosta vähemmän psyykenlääkkeitä kuin verrokkiryhmä.

---

Perustulokokeilun merkitys julkisen talouden tutkimukselle

Perusturvan varassa olevien työllistymisjoustot ovat pieniä

Perustulokokeilu tuotti merkittävää uutta tutkimustietoa siitä, miten heikommin työmarkkinoihin kiinnittyneet henkilöt reagoivat työnteon taloudellisiin kannustimiin. Kohderyhmässä pitkäaikaistyöttömyys oli yleistä, monilla oli terveysongelmia ja noin neljäsosa oli maahanmuuttajataustaisia. Kyseisen väestöryhmän työllistyminen voi olla hankalaa, ja sitä on käsitelty työntarjontatutkimuksessa hyvin rajallisesti. Tulokset ovat erityisen arvokkaita myös siksi, että kokeellista tutkimusnäyttöä on Suomessa niukasti, ja havaintoja voidaan soveltaa suoraan politiikkatoimiin, joilla pyritään nostamaan työllisyysastetta.

Perustulokokeilun vaikutuksia voidaan verrata aiempaan tutkimukseen suhteuttamalla työllistymisveroasteen muutos havaittuun työllisyysvaikutukseen. Näin saadaan lähellä nollaa oleva työhön osallistumisen jouston estimaatti. Ensimmäisen vuoden estimaatin luottamusväli rajaa pois kaikki arvon 0,16 ylittävät joustot eli työllistymisveroasteiden alentaminen 10 prosentilla lisäisi työllistymistä enimmilläänkin vain 1,6 prosenttia. Hyvänä vertailukohtana toimii Kanadan SSP-kokeilu, jossa joustoksi arvioitiin 0,38 (Card & Hyslop 2005), kun taas Chetty ym. (2013) raportoivat katsauksessaan eri väestöille arvioitujen joustojen vaihteluväliksi 0,13–0,42. Tuloksen perusteella Kelan työttömyysturvaa saavat reagoivat rahallisten kannustimien muutoksiin poikkeuksellisen heikosti aikaisempiin tutkimuksiin verrattuna.

Kokeilussa työllistymisen kannustimet vaihtelivat perhetyypin mukaan, mikä mahdollisti mielenkiintoisen tarkastelun osaryhmien välillä. Lapsiperheillä työllistymisveroasteiden muutokset jäivät noin 10 prosenttiyksikköä pienemmiksi kuin lapsettomilla pariskunnilla johtuen muiden sosiaalietuuksien, erityisesti asumistuen, suuremmasta merkityksestä. Tästä huolimatta Hämäläisen ja Verhon (2022) mukaan työllistymisvaikutukset olivat lapsiperheillä selvästi suurempia. Havainto taloudellisiin kannustimiin reagoinnin vaihtelusta eri osaryhmissä on yhdenmukainen aiemman kirjallisuuden kanssa ja tukee perustulokokeilun yhteydessä tulkintaa, jonka mukaan taloudelliset kannustimet selittävät heikosti työllistymistä, etenkin ryhmissä, joiden työllistymismahdollisuudet ovat keskimääräistä heikommat.

Työllistymiskannustimien muutoksen lisäksi vastikkeellisen työttömyysturvan kanssa samansuuruinen vastikkeeton etuus tarjosi mahdollisuuden jättäytyä pois työttömyysturvan byrokratiasta ja velvoitteista. Yllättävän harva kuitenkin halusi hyödyntää tätä mahdollisuutta, ja työttömyysetuuden käyttö laski enimmillään vain 15–17 prosenttiyksikköä.  Tulosta voi tulkita niin, että byrokratiaesteiden poistaminen ei ole erityisen keskeinen ratkaisu työllisyyden parantamiseksi.

Perustulon saajien tulot nousivat olennaisesti kokeilun aikana, joten kokeilun voi olettaa lisänneen koeryhmän hyvinvointia. Hämäläisen ym. (2025) mukaan perustuloa saaneiden mielenterveys parani, mikä selittyi ennen kaikkea lisääntyneillä tuloilla. Lisäanalyysit viittaavat terveyshyötyjen kohdistuneen lähinnä jo aiemmin lievempiin mielentilan häiriöihin sairastuneisiin. Tulonsiirtojen ja mielenterveyden välinen kausaalivaikutus on tärkeää huomioida kaikissa hyvinvointivaltioissa, joissa kansalaisilla on pääosin julkisesti rahoitettu terveydenhuolto. Vaikutuksen suuruusluokka on kuitenkin rajallinen, joten kustannustehokkaampia ratkaisuja lisääntyneisiin mielenterveysongelmiin on perusteltua hakea kohdennetuista toimenpiteistä.

Satunnaistetut kenttäkokeet tuottavat pilottihankkeita vahvemman tietopohjan

Satunnaistetun kenttäkokeen ja hallinnon aiemmin toteuttamien pilottihankkeiden keskeisin ero liittyy osallistujien valintaan. Tyypillisessä pilottihankkeessa politiikkatoimi kohdennetaan tiettyyn alueeseen. Suomessa tällaisia hankkeita ovat olleet esimerkiksi kotitaloustyön verotukikokeilu, Kainuun hallintokokeilu, työnantajien määräaikainen vapauttaminen sosiaaliturvamaksuista sekä erilaiset työllisyyden kuntakokeilut. Näistä laajimpina on toteutettu kolme työllisyyden kuntakokeilua, joissa työllisyyspalvelujen järjestämisvastuuta siirrettiin kunnille. Kyseisissä piloteissa ministeriö valitsi kokeilualueiksi kymmenittäin vapaaehtoisia kuntia.

Kokeilut edellyttävät merkittäviä resursseja, mutta laadukas tutkimusasetelma ei itsessään tarkoita kalliimpaa kokeilua. Perustulokokeilulle arvioitiin 5,5 miljoonan euron nettokustannukset (Hämäläinen & Verho 2022), kun taas vuosina 2012–2015 työllisyyden kuntakokeiluun myönnettiin yhteensä 30 miljoonaa euroa, ja myöhemmin pelkästään Pirkanmaan lisäpanostusten arvioitiin olleen 5–10 miljoonaa euroa (Nieminen ym. 2021).

Työllisyyden kuntakokeiluiden toteutustapa on kuitenkin vaikeuttanut vaikutusten arviointia, minkä vuoksi niiden tuottama tietopohja on jäänyt yksittäisiksi raporteiksi (mm. Nieminen ym. 2021; 2023). Tulosten perusteella kunnat näyttävät ensisijaisesti siirtäneen kustannuksiaan valtiolle ilman merkittäviä työllisyysvaikutuksia.

Perustulokokeilun satunnaistettu tutkimusasetelma on sen sijaan synnyttänyt useita akateemisia tutkimushankkeita. Ne ovat tuottaneet uutta tietoa edellä mainittujen työllistymisen kannustimien ja terveysvaikutuksien lisäksi muun muassa terveyspalveluiden käytöstä (Simanainen 2024), rikoksista ja niiden uhreista (Aaltonen ym. 2025) sekä perusturvan merkityksestä yhteiskunnalliselle osallistumiselle (Hirvonen ym. 2025).

Lainsäädäntöön perustuvan kokeilun toteuttaminen

Laajat yhteiskunnalliset kokeilut vaativat usein lainsäädäntöä etenkin, jos puututaan sosiaaliturvaan tai verotukseen. Tällöin kokeilun toteuttaminen edellyttää eri tahojen tiivistä yhteistyötä sekä vahvaa poliittista tukea. Kokeilun kirjaus hallitusohjelmaan ei vielä takaa sen toteutumista – saati toimivan tutkimusasetelman, kuten satunnaistamisen, hyväksymistä. Tutkijoiden on jo suunnitteluvaiheessa kyettävä vakuuttamaan päätöksentekijät satunnaistamisen tai muun uskottavan asetelman hyödyistä.

Kun poliittinen päätös kokeilun toteuttamistavasta on saatu, lainvalmistelussa yhdessä ministeriön asiantuntijoiden kanssa on huolehdittava lakisääntelyn edellytyksistä sekä suhteellisuusperiaatteesta. Esimerkiksi verotutkimuksessa esteeksi on aiemmin muodostunut veroasteiden satunnaistaminen, koska sen on nähty puuttuvan liikaa yhdenvertaisuuden periaatteeseen, jonka mukaan samassa asemassa olevia ihmisiä kohdellaan samalla tavalla. Kokeilulainsäädäntö voi kuitenkin tehdä poikkeuksen, mikäli kokeilulle voidaan osoittaa riittävän painavat perusteet tutkimuksen kannalta. Viime kädessä arvio perusoikeuksista poikkeamisen haitoista ja kokeilun yhteiskunnallisista hyödyistä tehdään perustuslakivaliokunnassa.

Poliittisen päätöksenteon ja tutkimuksen erilaiset aikajänteet muodostavat oman haasteensa. Perustulokokeilun kohdalla valmisteluaikataulu kiristyi suunnittelun edetessä, mikä vaikutti osaltaan kokeilun toteutustapaan Verohallinnon vetäydyttyä valmistelusta. Annetun aikataulun puitteissa Kela pystyi puolestaan toteuttamaan toimeenpanon enimmillään 2000 perustulon saajalle.  Näiden rajoitteiden vuoksi tutkimusryhmän alkuperäiset suunnitelmat monia koeryhmiä sisältävästä kattavasta kokeilusta supistuivat versioon, jota voi pitää vain osittaisena perustulona, koska verotukseen ei saatu tehtyä muutoksia. Lisäksi uuden etuuden sovittaminen muuhun lainsäädäntöön edellytti nopealla aikataululla tehtyjä lakimuutoksia, jotka toteutettiin tutkijoiden, Kelan ja vastuuministeriön tiiviillä yhteistyöllä.

Perustulokokeilu tienraivaajana

Satunnaistetut kenttäkokeet ovat yleistyneet empiirisessä taloustieteessä erityisesti kehitystaloustieteessä, koulutuksen taloustieteessä ja työn taloustieteessä. Julkisen talouden tutkimuksessa ja etenkin verotutkimuksessa ei ole pystytty hyödyntämään satunnaiskokeita täysimääräisesti, mikä on johtunut luultavasti satunnaistamisen eettisistä huolista. Poikkeuksen muodostaa veronkierron ja verovalvonnan tutkimus, jossa satunnaistamista on pidetty eettisesti vähemmän ongelmallisena, koska tehostetun valvonnan oletetaan vaikuttavan vain niihin veronmaksajiin, jotka eivät ole noudattaneet lakisääteisiä velvollisuuksiaan. Suomessa tällaisia satunnaistettuja verovalvonnan kenttäkokeita ovat toteuttaneet muun muassa Kosonen ja Ropponen (2015), Harju ym. (2020) sekä Eerola ym. (2026).

Verotuksen muilla osa-alueilla veroasteiden satunnaistamista on pidetty yhdenvertaisuuden näkökulmasta epäoikeudenmukaisena. Tästä näkökulmasta perustulokokeilu oli uraauurtava, koska se oli kansainvälisesti ensimmäinen laajamittainen, koko maan kattava kenttäkoe, jossa osallistumisveroasteiden vaikutuksia voitiin tutkia satunnaistetun kokeen avulla.

Perustulokokeilun toteuttaminen oli merkittävä saavutus sekä tieteellisesti että yhteiskunnallisesti. Se osoitti, että laajoja satunnaistettuja kokeita voidaan toteuttaa lainsäädäntöön perustuen ja arvioida luotettavasti osana päätöksentekoa. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan arviointi ja hyväksyntä vahvisti, että tämänkaltaiset kokeet voivat olla yhteensopivia kansalaisten perustuslaillisten oikeuksien kanssa. Näin perustulokokeilu raivasi tietä myöhemmille laajoille satunnaistetuille kokeiluille, kuten kaksivuotisen esiopetuksen kokeilulle (Sarvimäki ym. 2026), ja vahvisti kokeellisen tutkimuksen asemaa suomalaisen yhteiskuntapolitiikan arvioinnissa.

Tieteellisesti perustulokokeilun merkittävin anti liittyy sen tuottamaan uuteen tietoon heikommin työmarkkinoille kiinnittyneestä työvoimasta. Tulokset osoittavat, että työnteon taloudellisten kannustimien vahvistaminen ja etuusjärjestelmän velvoitteiden keventäminen eivät ole avain työllisyysasteen nostoon tässä ryhmässä. Työllistymisen esteet liittyvät luultavasti muihin tekijöihin, kuten työkykyyn, terveyteen ja osaamiseen. Näin ollen työllisyyden parantaminen edellyttää rahallisten kannustimien huomioimisen lisäksi toimia, jotka parantavat ihmisten tosiasiallisia mahdollisuuksia osallistua työelämään.

---

Kirjoittajat

Johtava ekonomisti Kari Hämäläinen, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

Professori Kaisa Kotakorpi, Tampereen yliopisto

Johtava tutkija Jouko Verho, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT

---

Kirjallisuus

Aaltonen, M., Kaila, M., & Nix, E. E. (2025). The Impacts of Guaranteed Basic Income on Crime Perpetration and Victimization. National Bureau of Economic Research, No. w34547.

Card, D. & Hyslop, D. (2005). Estimating the Effects of a Time-Limited Earnings Subsidy for Welfare-Leavers. Econometrica 73 (6): 1723–70.

Chetty, R., Guren A., Manoli, D., & Weber, A. (2013). Does Indivisible Labor Explain the Difference between Micro and Macro Elasticities? A Meta-Analysis of Extensive Margin Elasticities. NBER Macroeconomics Annual 27: 1–56.

Eerola, E., Kosonen, T., Kotakorpi, K., & Lyytikäinen, T. (2026). Tax compliance in the rental housing market: Evidence from a field experiment. American Economic Journal: Economic Policy, 18(2), 181-211.

Harju, J., Kosonen, T., & Slemrod, J. (2020). Missing miles: Evasion responses to car taxes. Journal of Public Economics, 181, 104108.

Hirvonen, S., Schafer, J., & Tukiainen, J. (2025). Policy feedback and voter turnout: Evidence from the Finnish basic income experiment. American Journal of Political Science, 69(4), 1388-1405.

Hämäläinen, K., Simanainen, M., & Verho, J. (2025). Health effects of cash transfers: Evidence from the Finnish basic income experiment. Journal of Public Economics, 250, 105480.

Hämäläinen, K., & Verho, J. (2022). Design and evaluation of the Finnish basic income experiment. National Tax Journal, 75(3), 573-596.

Kosonen, T., & Ropponen, O. (2015). The role of information in tax compliance: Evidence from a natural field experiment. Economics Letters, 129, 18-21.

Nieminen, J., Kanninen, O. & Karhunen, H. (2021). Mitä työllisyyden kuntakokeiluista voidaan oppia? Yhteiskuntapolitiikka 86, 39-49.

Nieminen, J., Kanninen, O. & Karhunen, H. (2023). The decentralization of public employment services and local governments’ responses to incentives. Journal of Economic Geography, 23, 1371-1395.

Sarvimäki, M., Holvio, A., Kuusiholma-Linnamäki, J., Sulkanen, M., Alasuutari, M., Harju, K., Harjunen, O., Izadi, R., Kalland, M., Laakso, M.J. & Lerkkanen, M.K. (2026). Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilu: Loppuraportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2026:2.

Simanainen, M. (2024). How an increase in income affects the use of dental care services among a low-income population: evidence from the Finnish basic income experiment. BMC Health Services Research 24 (1), 499.

Verho, J., Hämäläinen, K., Kanninen, O. (2022). Removing welfare traps: employment responses in the Finnish basic income experiment. American Economic Journal: Economic Policy 14 (1), 501–522.

---